29 tammikuuta 2012

27 tammikuuta 2012

Sininen terälehtikeiju

Heissan taas kaikille!

Auringonlasku

Keskiviikko alkoi mukavasti vasta auringonlaskun aikaa. Päivä meni koulussa, luistelemassa (valinnaisen tunnit) ja iltapäivä sitten riehuttiin kunnon porukalla tytöille tarkoitetulla nuorisotilassa, Tyttitalossa. Siellä näin viime kesänä tapaamani maailman ihanimman pikku leiriläisen (olin siis hevosleirillä leiriavustajana)! Oli ohjaajalla hyssyttelemistä, kun ensin toinen kirkuu toisesta suunnasta, sitten toinen toisesta ja hirmunen halihyppyrinki keskellä Tyttistä. Ja samaanaikaan siellä oli kirppis-> minulla ei rahaa :( Enkä luotollakaan kehdannut ottaa mitään, kun harvoin on siellä tullut käytyä.

Mie ja Vera

Minun pikkuiseni, Vera <3 Muisteltiin vanhoja hyviä aikoja (eli leiriä) ja naurettiin kilpaa. Tutustuin puoliksi yhteen Veran kaveriin ja hauskat jutut oli sillonkiin! Hyvä nimimuisti... en muista sen tytön nimeä :P Maarit

Odotellessamme kyytiä takaisin kämpille käytiin kaupassa. Siellä Maarit ja Nina riehu hieman (juoksivat pitkin käytäviä). Maarit sitten jäi poseeraamaan ja tällainen kuva <3 Kaunis olet :P Maaritin hiukset kuosiin

Sitten, eilen oli todella outo päivä. Aamu alkoi navetalla, eli herätys 5.30, 5.45 kohti navettaa, 6.00 maitoseoksen teko vasikoille ja sitten muut työt. No, koska olin korvaamassa, sain poissaoloja 8-9 olleilta tunneilta (jotka olin todellakin navetassa). Ei siinä mitään, ne on helppo selvittää. No, kävin sopimassa viikon 9 vapaaksi (10 on hiihtis), koska kotivahtia tarvitaan. Eikös ryhmänohjaaja ollut ehtinyt laittaa poissaolot! No, nekin sai pois. Sitten ryhmisohj. lähti johonkin kokoukseen -> tehtäviä koneella. Ei vapaita tietokoneita. No, saatiin niitä jotenkin tehtyä. Sitten vikat tunnit ois pitänyt tehdä Kekeä(kestävä kehitys tehtävää) ja tehtiin sitä kämpillä-> neljä tuntia poissaoloa, koska oltiin aloitettu yhdessä!! No, saatiin, miun mielestä, sekin selvitettyä.

Laitettiin kuitenkin eilen Maaritin hiukset (73cm pitkät!) ja käytiin kuvaamassa häntä, koska halusi uuden profiilikuvan FB:hen.

Maarit

Laitettiin kuitenkin eilen Maaritin hiukset (73cm pitkät!) ja käytiin kuvaamassa häntä, koska halusi uuden profiilikuvan FB:hen. Hiukset on Ninan käsialaa, meikit minun, vaatetuksen päätti itse :) Kuvaajana minä.

Malli Maarit

Maarit on niin kaunis! Se oli tosi monipuolinen kuvattava, ilmeitä riitti ja näitä "onnistuneita" on ainakin miljoona! Harkitse mallin uraa ystävä rakas :D

Maarit mallina

Anu ja sen pikkunen Jumbo

Sitten niille, jotka meinaavat sanoa ystäväni Anun "tallilookista" jotain, niin tosiaan, olen itse laittanut meikit ja muut hänelle ja kuvattiin aluksi muualla. Sitten, kun kerran tallissa(kuten heinäkuvassa näkyy) käytiin, niin päätettiin moikata myös hänen hevostaan. Eli ei tosiaan olla näin hienoina missään tallilla!!

Huomenna tai sunnuntaina olisi sitten tulossa päiväkirja videopostaus huomisesta talli/kotipäivästä :)

24 tammikuuta 2012

Lohikäärme tulilieskat tuhkaksi muuttaa

Heissan :)

auringonnousu

Oli pitkästä aikaa taas sellainen kiva päivä :) Käytiin kavereitten kaa punttisalilla ja hieman riehuttiin muutenkin. Lisäks pelattiin Mistä on kysymys? - peliä, jossa piti vastata kysymykseen kysymyksellä, sekä Jatka tarinaa sanalla. Tarina muotoutui aina jostain syystä erittäin mielenkiintoiseen suuntaan!

asu

Tää ei siis ollut tämän päivän asu, vaan viimeviikon perjantain, mutta laitan sen nyt tänne. Tykkäsin kamalasti :) Sukkikset Seppälästä, haalari Ruotsista, valkea juttu kirpparilta ja vyö viety Ruotsista ostetusta mekosta.

tunnilla on tylsää

Minusta alkaa tuntua, etten ole enää opiskelija :/ Meille ei ole tullut kunnolla läksyjä kertaakaan ja illan ohjelmaani kuuluu: telkkaria, kavereita, telkkaria ja tietokone. Tylsää? Joo, ne läksyt ois kivoja, ees sen vähän aikaa :) Lisäks kaipaisin elämääni jonkinlaista säännönmukaisuutta, nyt tää on hieman hulapaloota koko ajan! Äitikii sano miule täs viikonloppuna, et alkaahan siusta niitä neitsyen piirteitä löytyä! :P Tuijotin sitä varmaan puolminuuttia silmät pyöreenä ja sit nyt kun mietin, niin - taas - se oikeessa oli!

maisema

Tänään meni muuten hevoset aidasta läpi. Päättivät isontaa omaa aitaustaan, kun heinät tuli vierusaitauksessa oleville ensimmäisenä :P Kilpaa ravasivat häätämään naapurit heiniltä pois ja itse niihin kiinni.

Koriste

Olen muuten harkinnut tekeväni videopostauksia tänne! Miel tekis hirveesti kokeilla, mutta toisaalta tuntuu, et jännittäisin ihan liikaa niitä. Joten, päätin, et teen Nuuskusta, meidän uusimmasta hauvelista, sekä Nuutista ja Nupusta, meidän vähän vanhemmista hauveleista, jonkun videon ja sit jos käyn ratsastamassa, niin sieltä kans. Eli en ihan sellaista: seli seli seli, vaan periaatteessa päiväkirjavideon :P Ymmärsiköhän kukaan?

Vanha lankajuttu

Heippa :)

22 tammikuuta 2012

Tunne kuinka, tunne jos...

Koska halusin omistaa seuraavan postaukseni vanhoille kuvilleni, joita tosiaan tuolta tietokoneiden uumenista löytyy vaikka millä mitalla, lainasin Iina's lifestyle:sta tätä haastetta, vaikkei hän minua haastanutkaan :D Huom! Kuvat ovat parhaimmillaan 2008 otettuja, joten :P

vettä

Nimi: Johanna
Syntymäpäivä: 9.9.
1. Viimeisin juoma? - Maito
2. Viimeisin puhelu? - äiti :P
3. Viimeisin viesti? - Essi <3
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit? – Within Temptation - Mother earth
5. Milloin viimeksi itkit? – En muista
6. Oletko suudellut 36 h sisällä ? – En

lovemaisema

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? – En
7. Ollut petettynä? - En
8. Suudellut jotakuta ja katunut sitä? – joo
9. Menettänyt jotain tärkeää? - Joo
10. Ollut masentunut? – En
11. Oksentanut kännissä? – en

Vanhaminä

Listaa kolme lempiväriä:
12. Sininen
13. musta
14. Pastellisävyt

Leevi ja Lissu

Viime vuonna, oletko...
15. Saanut uutta kaveria? – Joo
16. Menettänyt vanhan kaverin? - En
17. Nauranut kyynel silmässä? – Todellaki <3
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - Ehkä.
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi - Kyllä
20. Saanut selville, että joku puhuu sinusta pahaa? - Joo
21. Suudellut ketään kaverilistaltasi? - En

auringonnousu

Yleistä:
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? – jos fb:tä tarkoittaa: suurinosa
23. Skipataan? – jep
24. Onko sinulla lemmikkejä? – on
25. Haluaisitko eri nimen? - En
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? – Opiskelin -,-
27. Monelta heräsit aamulla? – 9.57
28. Mitä teit keskiyöllä? – Koneella
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? – MNF!!
30. Viime kerta kun näit äitisi? – Eilen
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - Yks tyyppi pois meidän solusta
32. Mitä kuulet juuri nyt? – Papukaija juttelee miule korvan juuressa <3
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi? – joo
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? – Moniki asia
35. Eniten käyty nettisivu? – fini, Jäkis
36. Skipataan. - joo
37. Lempinimiä? – Jossu, Johku, Turpo
38. Lempiharrastus? – Ratsastus tai kirjoittaminen
39. Horoskooppimerkki? - Neitsyt
40. Poika vai tyttö? – tyttö
41. Ala-aste? - Meno päällä.
42. Lukio? – Alkaa vitosjaksossa :P
43. Yliopisto? – Eläinlääkkis
44. Hiusten väri? - Tummanruskea
45. Pitkä vai lyhyt? – Pitkä
46. Pituus? - 170cm->
47. Oletko ihastunut? – joo<3
48. Mistä pidät itsessäsi? - Hiukset
49. Läväreitä? – korvikset ja kulmis
50. Tatuointeja? - ei
51. Vasen- vai oikeakätinen? – oikea

kynttilä

ENSIMMÄINEN:
52. Leikkaus? – luomi
53. Lävistys? – korvis
54. Eka bestis ? – Juulia
55. Eka harrastus jota harrastit? – Sähly
56. Eka lomamatka? – Lappi
57. asdfghj – o.O
58. Ekat kengät? – Vaaleanpunaiset tennarit <3 Äitillä vielä tallessa :P

Leevi

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? – en
60. Juotko? - en
61. Olen aikeissa: - Tehä tän loppuu
62. Kappale? – Within Temptation - Faster
63. Odotan.... – Porukoit

silmä

Tulevaisuus:
64. Lapsia? – Tyttö: Julia Kata Marianna Poika: Romeo Juha Tapani
65. Naimisiin? - Nej
66. Työ? – Eläimiin liittyvä

mansikoita

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? – silmät
68. Haleja vai pusuja? – Hali
69. Pidempi vai lyhyempi? – saman pitune
70. Nuorempi vai vanhempi? – ei kauheesti nuorempi tai vanhempi
71. Romanttinen vai spontaani? - spontaani parilla romanttisella piirteellä
72. Kiva vatsa vai kivat kädet? – Molemmat
73. Herkkä vai äänekäs? - äänekäs
74. Irtosuhde vai parisuhde? - parisuhde
75. Ongelmaihminen vai epäröijä? – ei kumpikaa


Oletko ikinä...
76. Suudellut muukalaista? - joo
77. Juonut kirkasta? - Vettä?
78. Skipataan. – aha
79. Harrastanut seksiä ekoilla treffeillä? - en

80. Rikkonut jonkun sydämmen? – emt
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? – joo
82. Skipataan. - öö
83. Antanut pakkeja – Joo
84. Itkenyt kun joku kuoli – joo
85. Rakastunut ystävään? – joo

Uskotko
86. Itseesi? - joo
87. Ihmeisiin? - joo
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? – Joo
89. Taivaaseen? – Tää on kinkkinen juttu
90. Joulupukkiin? - KYLLÄ!
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? – Joo
92. Enkeleihin? – jep

Essi

Vastaa totuudenmukaisesti
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? - ei
94. Lauloitko tänään? - en
95. Oletko ikinä pettänyt ketään? – en
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? – ysi luokalle
97. Jos voisit päättää yhden päivän tästä vuodesta ja peruuttaa sen, mikä se olisi? - Se, kun laitoin lahjapaketin väärään koriin
98. Skipataan. - just
99. Onko tässä sinun SATA totuutta? – joo..

100. HAASTAN TÄHÄN SAMAAN (5): En jaksa

07 tammikuuta 2012

Tulityttö ja lumipoika eivät voi rakastaa toisiaan

Heisun!

Tortilloja

Viikonloppu on mennyt sujuvasti Essin kanssa! Ollaan tehty tortilloja, syöty pastaa (joka kyllä tehtiin kans ite), käytetty koiria, laulettu, tiskattu (tai siis minä) ja kuvailtu. Kaiketi yks leffakin kahottu ja sit monta tv-sarjan jaksoa :D

Suomihitit ja Suomisuosikit

Keksittiin mm. tänä aamuna, että voitaisiin laulaa singstaria. No, eikun levy pyörimään, mikit käteen ja laulamaan! Ihan ok:han nuo meni ja hauskaa oli, kun itse ainakin sekoilin sanoissa oikein mukavasti ja parista sanasta tuli ihan jotain muuta, kuin piti :P Yks kappale, Katri Ylanderin Manssikkamäki meni aikas hyvin:

Oltii vähä pro!

Sit laulettiin kans sooloja, mut ne menikii jo paljon huonommin :P

Singstar

Sain tänään saunan syttymään ennättysmäärällä tikkuja! Vaivaisella yhdellä! Olin varautunut henkilökohtaisesti sellaiseen kymmenen tulitikun tappelurinkiin, mutta saunan uuni (meillä on siis puu-uuni) olikin vierasystävällinen... tai sit mie vaan osasin :D

Lunta

Essin kanssa innostuttiin myös lumisotasille, tosin, se oli jo eilen illalla. Itsellä oli poski ja nenä ihan tunnottomat + hampaat onnistuneen jäässä, kun nauroin suu auki ja Essi vaan tunki lunta naamaan!! :P

Essi<3

Jee, nyt miulakin on Essistä leipoja kuva <3 Sillä oli omassa blogissaan tällainen samantyylinen :D Mut joo, tehtiin tänään pastan lisäksi myös lettuja ja syötiin niitä sitten samalla, kun katsottiin wipeoutia ja naurettiin ittemme kipeäks! En kyllä ikinä mee siihen ohjelmaan, jos juontaja on sellane, mitä se oli :P

Mutta joo, tänään vaihtelin myös tän ulkan, toivottavasti tykkäätte :)

04 tammikuuta 2012

Pakkanen puree mun posket punaiseks, mä nautin!

Hei taas :)

Ajattelin uudenvuoden kunniaksi myös panostaa hieman enemmän tähän blogiin ja saada tästä hieman omaa silmää miellyttävämmän kokonaisuuden. Lisäksi olisi kiva päivittää useammin, kuin kerran viikossa, mutta saa nähdä mihin tämäkin "lupaus" taas johtaa. Olen aika ajoin taipuvainen laiskuuteen :P

Auringonnousu

Yllätyin kamalasti, kun shoppailin netissä ja löysin aivan älyttömän söpön kellokaulakorun H&M:ltä. Ei se ollut kallis itse hinnaltaan, mutta postikuluineen se olisi tehnytkin sitten sen 10€ Minulla oli maanantaina vapaata, joten suuntasin ennen linkun lähtöä H&M:lle ja katsoin löytyisikö sitä sieltä. Löytyi ja se oli n. viisi euroa. No, ajattelin, et haluan ostaa jotain muutakin, joten en ostanut sitä ihanaa ja täydellistä kellokorua vielä. Ostan sen sitten vaikka ensiviikolla, kun riittää ruokaankin rahaa :)

Ostoksia

Kävin kiertelemässä sitten hieman muitakin kauppoja Seppälässä oli mukavat alennukset (-50% lähes kaikesta ja vielä -10% alennetusta hinnasta clubi kortilla). Sieltä sitten löysin kuvassa keskellä olevan korun. Sain sen loppujen lopuksi 2,95€ ja mukaan lähti myös tuollainen rajauskynä, sekä graffiti kynsilakkaa. Luomivärisetit on ostettu kirpparin "meikki ja kynsilakka" hyllystä ja ostin ne lähinnä kokeilumielessä, kun maksoivat todella vähän (alle 2€). Tahtoisin kovasti tehdä kaikkia kivoja meikkejä luomille, mutta itseltä ei löydy niille oikein mitään. Joskus aikoinaan hommasin koko meikkipussin täyteen huulipunia, huulikiiltoja, huultenrajauskyniä ja sen sellaista. Nyt siellä on jo onneksi jotain muutakin :)

Meikki

Tuon päivän meikkinä oli tällainen perus. Laitettu ihan vain perus meikkipohja, ripsiväriä ja hieman valkoista silmien sisänurkkiin ja myöhemmin lisäsin aiemmin mainitulla rajauskynällä alaluomen ulkonurkkaan mustaa rajausta.

Asu

Päivän asuna taas oli perus punainen/pinkki toppi H&M:ltä, farkut Seppälästä ja neule H&M:ltä... jos oikein muistan :D Sitten ulkona käytin ullakkolöytöäni! Se oli aivan mahtavat, vaikka jouduttiinkin äidin kanssa hieman muokkailemaan sitä, mutta ei se mitään! Se on täydellinen!! Ja uskokaa tai älkää, olen käyttänyt sitä ala-asteella :P Alla oleva kuva on huono, eikä päästä takkia oikeuksiinsa, mutta se on ihana!

Takki

Tuli tänään testattua tuon takin veden ja tuulenpitävyys ja olen positiivisesti yllättynyt. Takki piti vettä oikein mainiosti ja tuulta tosi hyvin. Kyseessähän on siis kevyttoppatakki ja kun miettii, että se minun kunnon toppatakki ei pidä vettä, eikä varsinkaan tuulta, niin tuo on täydellinen <3 Väri olisi ollut ehkä mieluummin joku ruskea ym. perusväri, mutta tykkään oleilla sateenkaarenväreissä muutenkin! Eli ei se väri kamala ole, hieman räikeä, kun kävelee kadulla ja vastaan kävelee niitä ruskeatakkisia ja mustatakkisia ihmisiä. Kirjapino

Entäpä nuo uudenvuodenlupaukset? Haha, aloitin jo tuon lukemis harrastuksen oikein urakalla! Kävin kirjastossa ja lainasin sieltä muutamia "hatusta vedettyjä kirjoja":
1. Angle Sage, Septimus Heap: Saari. Kyseisen sarjan viidesosa, oon puolessa välissä menossa ja ihan ok:lle vaikuttaa. Tällä hetkellä kuitenkin edeltäjiään kehnompi :/
2. J.K.Rowling, Harry Potter: Azkabanin vanki. Aloitin lukemaan kaikki HP:t taas lävitse ja kolmosessa ollaan menossa.
3. Melissa Marr, Salakavala. Ymmärtääkseni itsenäinen jatko-osa kirjailijan aiemmin kirjoittamalle Ilki ihanalle, joka oli maailman ihastuttavin kirja! Löysin tämän puolivahingossa,kun etsin jotain "random" luettavaa. Odotukset korkealla edeltäjänsä vuoksi ;)
4. Cliff McNish, Noidan loitsu. Kirja oli sellainen "tahdon jotain vanhaa kirjallisuutta"- kirja, eli tämä on kannen ja takakannen perusteella valittu vuonna 2000 kirjoitettu kirja. 12-vuotta vanha kirja, mutta vanhempaa etsin.
5. Stephenie Meyer, Twilight: Houkutus. Sain tän kirjan joululahjaksi ja päätin siinä samalla aloittaa saman, kuin HP:issä, eli lukea koko sarja uudestaan läpi. Nää on kirjana paljon parempia, kuin elokuvina!
6. Kiersten White, Paranormaali. Lainasin kaverilta ja oikeastaan olen tämän jo lukenut. Ihan ok kirja, sellaista vamppyyri, keiju ym. ihmissuhdedraama sotkua, ihan viihdyttävää luettavaa. En lue parhaimmistoksi, mutta oli mukavaa tutustua tällaiseenkin kirjaan.

Jääkiekkoukkelikasa?!!

Tulen koululle ja linkkulipun hinta on noussut!! Järkytyin ja onneksi oli rahaa maksaa se 30cnt nousu. Joo, on huimanousu, mutta se tekee viikossa 60cnt lisää, kuudaudessa 3€... en jaksa laskea pidemmälle, mutta ärsyttää -.- Muutenkin vähäinen käyttöraha vähenee entisestään, kun linja-automatkoihin menee viikossa 15€ entisen 14,4€ sijaan. Sillä 60cnt saisi jo suklaalevyn! Saattaa kuulostaa höntiltä tällainen valitus 30cnt takia, mutta minulle se oli järkytys, kun linja-autoon nousi ja se sanoi, että puuttuu rahaa. Onneksi löytyi niitä kolikoita vielä :D

Pupu<3

Olkeehan kiltisti :)

01 tammikuuta 2012

Valonvälke ja jyly taivaalta kantautuu

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2012!
Hyvää uuttavuotta!

Meitti teki kolme uudenvuoden lupausta.
1) Aloitan lenkkeilyn ja käyn ratsastamassa useammin
2) Pien kameran aina mukana ja otan turhistakii jutuista kuvia. Tajusin kuvia selatessa, et miula on ihania muistoja päiviltä, mut ei silti tarpeeksi :(
3) Kirjotan ja luen enemmä, nyt on nimittäi sellaset näreet, et lukeminen on jääny NIIN pois miu elämästä. Tahon kirjat takasi <3




Asu

Uudenvuoden kunniaks laitoin itteni oikein kauniiks! Kiharsin miun päällishiukset ja laitoin ne ponnarille tuonne taakse. Sitten seppälästä ostettu poolo (9,95€), vyö kans seppälästä samaan hintaan. Farkutkin (o.O) seppälästä 15€. Kenties hieman Seppäläpainoitteista nyt? Hello Kitty-lapaset pikkusiskolta joululahjaks <3 On lämpimät ja aivan älyttömän söpöt :D Dream käsirengas kaverilta, oikean käden korut joulupukilta (äidiltä). Huivit on joskus aikoja sitten saatu mummilta, mie vaan kieputin ne tuolleen hienosti yhteen. Sitten kengät kauniisti Citymarketista 10€ :D Meikki

Meikki olikii sit tälläne hopeine <3 Rakastin tätä, mut illalla oli aika ilkee putsata silmien alta nuo meikit :/ Apuna käytetty youtubesta löytiviä tutorialeja, mut oon silti aika tyytyväinen :) Lunta

Me saatiin uudeksvuodeks lunta <3 Vihi :D

HAAMU!!

hehe

PUM

Vielä kerran: hyvää uuttavuotta :)